keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Kotitalouksien varallisuus 2013

Vertasin oman talouden vuoden 2013 tilannetta Tilastokeskuksen tekemään kotitalouksien varallisuustutkimukseen.

Keskimääräinen varallisuus kotitalouden viitehenkilön iän mukaan 2013 (mediaani)

Vuonna 2013 kotitaloutemme kuului ikäryhmään 25-34 v, jossa mediaani nettovarallisuus oli noin 20 000 €. Kaikkien kotitalouksien mediaani oli 110 000 €.

Vuonna 2013 oma nettovarallisuutemme oli 111 068 €, joka ylittää selvästi oman ikäryhmän, mutta vain täpärästi kaikkien kotitalouksien mediaanin.

Nettovarallisuuden mediaani ja keskiarvo nettovarallisuuskymmenyksittäin vuonna 2013

Reilulla 111 000 € kotitaloutemme päätyi nettovarallisuuskymmenyksittäin keskikastiin eli 5. ja 6. ryhmän väliin.

Tavoittelemani yhden miljoonan nettovarallisuus olisi vuonna 2013 ollut jo yli varakkaimman kymmenyksen keskiarvon. Huomattavaa on, että varakkaimpaan kahteen kymmenykseen pääsee melko helposti.

Keskimääräinen varallisuus (mediaani) kotitaloustyypin mukaan vuonna 2013, nettovarallisuus (varat-velat) ja varat yhteensä

Vuonna 2013 kotitaloutemme kuului tyyppiin 'Parit, joilla lapsia, kaikki alle 7 v'. Vertailuryhmän nettovarallisuus on noin 75 000 €, jonka ylitimme reilulla 36 000 €:lla.

Kotitaloutemme näyttää siis pärjäävän omissa vertailyryhmissään hyvin.

Valitettavasti Tilastokeskuksella ei ole vielä uudempaa tilastojulkistusta saatavilla. Aion kuitenkin tehdä vuoden vaihteen jälkeen vertailun käyttämällä kotitaloutemme vuoden 2016 varallisuutta ja vertailuryhmäksi otan 35-44 vuotiaat, vaikka en vielä siihen ryhmään kuulu. Kotitaloustyyppinä käytetään ryhmää 'Parit, joilla lapsia, nuorin alle 7 v'. Katsotaan miten silloin käy.

7 kommenttia:

  1. Mielestäni noita palkkeja ei kannata liikaa tuijottaa. Suurin osa suomalaisten omaisuudesta on kiinni seinissä jonka arvoa ainakin itseni on vaikea sulattaa. Uusi omakotitalo alueella jossa ei asunnot liiku mihkään, onko oikeasti paljon arvoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei tietenkään kannata liikaa tuijotella, jonkinlaista suuntaa kuitenkin saa. Lähinnä myös kertoo sen kuinka persaukista kansaa me Suomalaiset ollaan, kun suurimmalla osalla ei tosiaan ole muuta varallisuutta kuin se omakotitalo, jos sitäkään.

      Poista
  2. Minulle näistä tilastoista tuli vain hyvä mieli! Jotenkin helpottaa ajatus että samassa jamassa on kaikki muutkin vertaisryhmän suomalaiset :D Itse olen varattomista varattomin, alle 25 vuotias yhden hengen talous.

    Toisaalta tästä näkee myös kuinka helposti sitä pääsee keskivertoa "edelle" kun vain pitäytyy kiinni suunnitelmassa ja hoitaa homman kotiin.

    -Neiti Nuukailija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinkahan monella edes on suunnitelmaa. Tuntuu, että suurin osa vain käy töissä/makaa kotona ja maksaa laskut, jos rahat sattuu riittämään.

      Keskiverron edelle tosiaan pääsee helposti.

      Poista
  3. Kiitokset artikkelista, mielenkiintoista tilastoanalyysiä :) Ilmeisesti näissä luvuissa on oma asunto mukana? Joskus kun puhutaan sijoitusvarallisuudesta johon ei omaa asuntoa lasketa.

    Jos ja ilmeisesti kun luvut sisältävät oman asunnon - velan, niin eipä meille useimmille jää paljon mitään ekstraa. Vähän porhoksi tuntee kyllä itsensä tässä vertailussa, mutta Suomihan on hiukkasen pääomaköyhä maa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, oma asunto on laskettu näihin tilastoihin mukaan.

      Sinullakin on suunta varakkaimpaan kymmenykseen hyvällä alulla :)

      Poista
  4. Mielenkiintoinen tilasto. En osannut odottaa, että Suomalaiset olisivat noin hölmöjä keskimäärin. Tosin, kun miettii niin ei se ihme ole jos suuri osa asuu vuokralla, eikä säästä tai sijoita. Tietenkin auttaisi nähdä keskihajonta, koska jokainen joka ei harrasta minkään muotoista sijoittamista, ei edes omista asuntoa, vetää tuota tilastoa alas.

    VastaaPoista