tiistai 13. joulukuuta 2016

Tieni miljonääriksi

Olen jo pidempään suunnitellut aloittavani oman blogin, päätavoitteeni on saada selkeytettyä omia tavoitteita ja tämän hetkistä tilannetta, jonka uskon onnistuvan hyvin kirjoittamalla. Tämän lisäksi toivon tietenkin kommentteja muilta bloggaajilta ja mahdollisilta lukijoilta.

Olen seurannut useaa sijoitus / vaurauden tavoittelu blogia jo pidemmän aikaa ja teidän innoittamana aloitin nyt omani. Tällä hetkellä mielessä pyörii, että tulen kirjoittamaan ainakin asuntosijoittamisesta, arkielämän kuluista, säästämisestä, sekä tavoitteena on julkaista kuukausikatsaukset ja vuoden vaihteen jälkeen menneen vuoden laskelma.

Blogin nimi kuvastaa pitkän aikavälin tavoitetta ja uskon tämän olevan saavutettavissa, jopa kohtuullisen järkevällä aikataululla. Eilen en saanut unta ja tein yön pimeinä tunteina laskelmia, mutta teen tästä erillisen kirjoituksen ja avaan suunnitelmaani tarkemmin.

Missä mennään nyt?

En ole oikeastaan koskaan aiemmin tarkastellut nettovarallisuuttani tarkemmin. Eräänä päivänä aloin tutkimaan miten varallisuus on kertynyt, nettipankin verkkotiliotteita ja aiempien vuosien veropäätöksiä tutkimalla sain koostettua kohtuu tarkan kuvan vuodesta 2009 lähtien. Käytännössä 2009 on ensimmäinen vuosi kun varallisuutta on alkanut minulle kertymään.


Vuoden 2015 lopussa nettovarallisuus oli noin 130 000 €, eli päätavoitteesta kasassa 13 %. Kuvasta huomaa helposti, ettei pari viimeistä vuotta ole olleet kovinkaan suotuisia.


Tässä vielä toinen graafi, josta vuosittaisen kehityksen näkee vielä selkeämmin. 2014 ja 2015 olivat todella huonoja, en ole vielä tarkemmin tutkinut miksi näin, varmasti osan selittää vuonna 2014 ostettu omakotitalo. Jos aikaa löytyy niin teen tarkemman tutkimuksen näihin kahteen vuoteen.Vuosi 2016 näyttää tällä hetkellä hyvältä, mutta tähän palataan vasta ensi vuoden alussa, ei saa hätäillä, vielä on vuotta jäljellä ja ehtii tapahtua monenlaista.

Mistä nettovarallisuus koostuu?

Tällä hetkellä omissa laskelmissani on huomioitu seuraavat:
  • Tilillä olevat varat
  • Oman asunnon arvo
  • Sijoitusasuntojen arvo
  • Asunto- ja sijoituslainat

Olen tänä vuonna ottanut autolainaa, pitää miettiä miten autolainan laskee nettovarallisuuteen mukaan vai laskeeko ollenkaan. Käytännössä auton arvon pitäisi aina kattaa vähintään jäljellä oleva laina, pitäisikö toisaalta sitten auto myös laskea varallisuudeksi...

7 kommenttia:

  1. Auto ja varallisuus eivät Suomessa yleensä mahdu samaan lauseeseen ;) Sinun luvuissa niillä ei varmaan enää ole kovin suurta merkitystä, ellei mistään Ferrareista puhuta :p

    Tervetuloa sijoitusbloggareiden joukkoon! Lisäsin sinut blogilistalleni.

    VastaaPoista
  2. No ei todellakaan ole Ferrari tai vastaavaa :)

    VastaaPoista
  3. Omassa kirjanpidossani autolaina vähentää nettovarallisuuttani. Kun laina on maksettu, niin auton arvon vaikutus on 0, eli autoa en missään tapauksessa laske varallisuuteeni.

    Löysin juuri mielenkiintoisen blogisi. Lisään tämän myös omaan blogiluetteloon. :)

    VastaaPoista
  4. Komppaan edellisiä, auto on kaikkea muuta kuin varallisuutta ;) Tervetuloa mukaan! Lisään sinut omaan blogiluettelooni :)

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia kommenteista. Jätän auton ja autolainan laskelmistani pois kokonaan. Ainoa missä se tulee näkymään on kuukausikatsaus ja siellä näkyy kuluna (lainanlyhennys). Ja ainut syy miksi minulla edes on tämä autolaina, on sen marginaali, joka on huomattavasti edullisempi kuin asuntolainan, lähes ilmaista rahaa siis :)

    VastaaPoista
  6. Vanha kirjoitus, mutta halusin kommentoida tuota auton merkitsemistä varallisuuteen. Mielestänihän se siis kuuluu sinne ehdottomasti. Ajattelen asian itse ihan perus-vastattavaa/vastaavaa mallilla. Mikäli autolla on mitään jälleenmyyntiarvoa sen paikkahan on taseessasi/nettovarallisuudessasi, eikö niin? Samoin kuin sitä autoasi vastaan olevan velan pitää näkyä siellä. Jos myyt autosi niin velka jää, (jos et maksa sitä pois) ja sinulle jää niin ikään tukku käteistä. Tämä käteinen on edelleen taseessasi, mutta eri muodossa kuin ennen auton myyntiä. Samalla todennäköisesti julkiseen liikenteeseen sekä taksiin ym. käyttäväsi kulut kasvavat. Tällä tavalla ajateltuna auto samalla kuin se pääsääntöisesti lähinnä aiheuttaa kuluja niin se toimii sinulle myös tulonhankkimisvälineenä koska et tarvitse julkista liikennettä tai takseja.

    Kun kirjaat autoa vastaan olevan velan ja auton arvon nettovarallisuuden seurantaasi saat myös hyvän muistutuksen siitä että miten ihana rahasyöppö se auto olikaan. :)

    Em. perusteilla auto nettovarallisuuteen mukaan ja säästösammakon autoiluvinkki autoa tarvitsevalle on velaton perustoiminen käyttöauto jossa arvonalenema on enää hyvin maltillista. Jokaiselle tietenkin tarpeensa mukaan!

    S.Aita

    VastaaPoista